Tomas

Tässä tarinassa hän on nimeltään Tomas, aiemmassa blogikirjoituksessa hän vilahti nimellä yksijalkainen. Olemme tunteneet hänet nyt kohta kaksi vuotta. Alkuaikoinamme tässä kaupungissa tapasimme harvakseltaan, mutta vuosi sitten Jumala sijoitti meidät asumaan Tomaksen kodin viereen. Niinpä näemme häntä nykyään jo lähes joka päivä.

Tomas asuu kadulla. Ei tietysti missä tahansa, vaan vihanneskaupan ja alusvaatemyymälän välisessä ovisyvennyksessä. Hän on menettänyt toisen jalkansa kauan sitten onnettomuudessa, ja se on amputoitu reiden puolivälistä. Hän könkkää kainalosauvoilla pussiensa ja kassiensa kanssa, istuskelee rapulla ja näyttää tuntevan koko kulmakunnan asukkaat. Välillä Tomas sanoo myyvänsä makeisia kauppahallin edessä - en ole kyllä ikinä nähnyt - välillä hänellä on vaateprojekteja, hän haalii kangaskappaleita ja vanhoja lumppuja. Koskaan hän ei ole aivan toimettomana, vaan puuhastelee jatkuvasti jotakin. Ja onhan se kainalosauvoilla vilkkaassa kaupungissa liikkuminen melkoista taiteilua.

Eräs hyvin erikoinen piirre tässä kadun miehessä on. Se on niin silmiinpistävän erikoinen piirre, että olemme sitä jatkuvasti hämmästelleet.

Mutta kuvittelepa nyt ensin asuvasi kadulla Meksikossa. Sitä voi ollakin suomalaisena aika vaikea kuvitella, mutta kuvittele silti. Näissä ympyröissä näet välinpitämättömyyttä, rikollisuutta, lupausten rikkomista. Saat pelätä hakatuksi tulemista - myös poliiseilta - eikä sinulla ole tietoa, mistä ja milloin seuraavaksi saisit syötävää. Ehkä löydät palan vanhaa tortillaa kahden päivän kuluttua. Roskapöntöistä voi joskus löytyä jotakin, mutta koska hampaistasi on jäljellä enää puolet, on oltava tarkkana. Kesällä on kaduilla oksettavan kuuma, talviöisin hyvin kylmä ja kostea, kun käperryt porttikongiin. Sinulla on lisäksi vain yksi jalka, ja koska solisluusi on luutunut väärin, toinen kätesikään ei toimi kuten pitäisi. Et voi siis hankkia töitä, etkä paljoa tehdä jaksaisikaan. Pyörit siis vuodesta toiseen keskustan kortteleissa, könkäten, ruokaa etsien, hikeä pyyhkien.

Kadulla tulee lähes väistämättä katkeraksi. Väsyneeksi, kyyniseksi. Mieli suojaa itseään hajoamiselta ja kasvattaa kuoren, jonka läpi ei näe. Mutta katsopa Tomasta. Toista niin vilpitöntä ja avointa harvoin löytää. Hänen huumorintajuisista, viisaista silmistään katsoo viisas mies. Ja katso uudelleen! Kun hän on löytänyt jostain tortillan ja me tarjoamme hänelle ruokaa, hän sanoo: Todo bien. Kaikki hyvin. Ja hän hymyilee iloisesti, juuri nyt en tarvitse mitään, kiitos vain, kunhan istuskelen tässä. Eikä hänen silmissään näy sitä tavanomaista ahnetta ja laskelmoivaa välähdystä, mikä usein kadun ihmisille on tyypillistä, jos heillä vain on mahdollista saada jotakin, mitä tahansa. Ei; Tomasille riittää se, että tällä hetkellä on kaikki hyvin, kun hän on saanut yhden tortillan. Ei hätää. Todo bien.

Ja minä muistelen toisen Mooseksen kirjan sanaa, joka ilmoittaa ihmiselle, että yhden päivän ruoka on yhden päivän ruoka: "Kootkaa mannaa, jokainen tarpeenne mukaan - - - Mutta he eivät kuulleet Moosesta, vaan muutamat jättivät siitä jotakin huomiseksi. Niin siihen kasvoi matoja, ja se rupesi haisemaan."

Jeesus myös muistuttaa: "Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."

Tomas elää hetki kerrallaan. Hän tietää, että jotenkin aina selvitään. Hamstraaminen ei ole ratkaisu.

Mutta on tässä miehessä vielä toinenkin ihmeellinen ominaisuus. Olemme miettineet keskenämme, että tämän piirteen on aivan varmasti oltava tehtävänanto Jumalan valtaistuimelta. Emme koskaan ole tavanneet vastaavaa tapausta.

Tomas nimittäin siunaa. Ei vain hyvänpäiväntervehdyksenä tai tavan vuoksi. Ei, hän huutaa! Huutaa. Hän siunaa meitä niin kovalla ja kuuluvalla äänellä, että sen kuulevat kaikki kolmen korttelin alueella. Eikä se todella ole mikään tapa, vaan jokainen sana tulee sydämestä. "Hyviä ihmisiä! Siunausta! Minun ystäviäni! Mahtavia tyyppejä! Olkaa siunattuja! Siu-nat-tu-ja!!" (Lentosuukkoja.) Ja minä mietin, että koska siunaus on hengen maailmassa valtavan voimakas ase demonista pimeyttä vastaan - käskeehän Jeesus meidän siunata jopa vainoojiamme, sillä siunaus tekee kiroukset tehottomiksi - niin mitä kaikkea tämän miehen jokapäiväiset huudot saavatkaan aikaan! Emme sattumalta asu vierekkäisissä kortteleissa. Ei hän sattumalta istu kauppahallin edessä penkillä, kun iltapimeällä kuljemme ohi. Jumala on hänet siihen asettanut siunaajaksi ja siunaamaan. Juuri siihen porttikongiin. Jalattomana, rahattomana, väliin nälkäisenäkin. Mutta tämän tehtävän hän osaa! Ja kaukaa vielä takaa kuuluu: "SIUNAUSTA!!!"

Jumala, luo meille puhdas sydän ja lapsen kaltainen mieli.

Mazatlánissa 1.2.2024

Ensimmäisessä kuvassa Sami Tomaksen kanssa. Seuraavissa kuvissa muita katujen ihmisiä, joita kohtaamme päivittäin.