Sielun lohduton huuto

Sillä miehellä ei ole hampaita. Hän istuu kyyryssä ja kulkee varjoissa, välttelee katsetta, heijaa itseänsä. Kun näimme hänet ensi kertaa, hän alkoi kirkua silmät päästä pullistuen.

Mutta eräänä iltayönä, kun menimme ulos, Jumala käski ottaa kaksi lihapiirakkaa mukaan. "Ne ovat pehmeitä", sanoimme toisillemme, "hampaatonkin kadun asukas voi syödä niitä."

Parin päivän kuluttua Sami tapasi miehen uudelleen. Nyt mies alkoi huutaa: "I love you!" Rakastan sinua!

 

Kodittomat ryömivät koloistaan juuri yön korvalla. Jalaton ystävämme Tomas kainalosauvoineen (kuvassa) kertoi pääsevänsä viereiseen suurkaupunkiin röntgenkuvaan, solisluu on hajalla, amerikkalainen lääkäri lupasi maksaa. Viikon kuulemma olisi tällä reissullaan. Jotain kuitenkin oli tapahtunut tai Tomasta oli huijattu, koskapa ei tullut reissua eikä amerikkalaisen lääkärin maksamaa röntgenkuvaa. Sami rukoili solisluun puolesta. Tomas oli taas raijannut pussukkansa ja ämpärinsä panttilainaamon rappuselle, missä voisi vähän hengähtää. Tomasin vakiovitsi on, kun hän öisin osoittaa kivipenkille levittämiään pahvilaatikon kappaleita: Tässä on hänen king size -sänkynsä!

Yöllä liikkuu kaduilla usein myös rähjäinen pyörätuolimies. Hänen molemmat jalkansa ovat nilkasta poikki, jäljellä ovat vain epämuodostuneet möykyt säärten alapuolella. Usein olemme saaneet hänelle jotain ojentaa. Kuvissa Sami ja Hilla ostavat miehelle yöllä tortilloita, kun hän ei ollut syönyt aikoihin. Sami sai häntä siunata. Rukoillaan tämän miehen puolesta myös.

Kerron vielä, mitä sain hengessä kuulla eräänä päivänä. Olin sairaana ja koetin nukkua. Yhtäkkiä ulkona alkoi joku vauva itkeä. Itkua jatkui ja jatkui, ja ääni oli lohduttoman vastasyntyneen. Aivan sävähdin hereille, kun Pyhä Henki sanoi: "Tällainen on minun kadonneiden rakkaitteni ääni. Näin huutaa sen hampaattoman, riivatun miehen sielu, kun kukaan ei häntä auta!"