Tänäkin aamuna, kuten monia kertoja aiemminkin, heräsin tähän näkyyn. Juomavettä litran verran jäljellä. Talossa seitsemän ihmistä. Ei senttiäkään rahaa.
Ensi kuukausina täällä asia sai aikaan ahdistusta. Ja olihan niitä sellaisiakin päiviä, kun ruokana oli vain yksi riisikakku. Tai puolikas sipuli. Ja mitä sanon lapsille?
Eräänä iltana, kun vettä oli pari desiä jäljellä, eikä mahdollisuutta ostaa lisää, lähdimme iltamyöhällä vielä kaupungille kävelylle mieheni kanssa. Usein siihen aikaan tapaamme kodittomia, kun he raahaavat itsensä koloistaan. Kävelimme keskustan läpi sen toiselle laidalle rantaan saakka. Ylistimme Jumalaa, koska hän on se, joka näkee ja toimii. Miten monta kertaa ennenkin olemme sen nähneet! Ja niin oli myös sinä iltana. Merituuli puhalsi jotain roskia autotieltä jalkakäytävälle. Kas, eiväthän ne olleetkaan roskia! Siinä oli kaksi seteliä kietoutuneina toisiinsa, ja ne pysähtyivät jalkojemme juureen. Täsmälleen vesipullon hinta, noin kolmisen euroa. Miten ihmeellinen Jumala meillä onkaan!
Eräs toinen ilta oli toisenlainen. Tilanne oli sama, ja taas lähdimme kävelylle. Taas ylistimme ja rukoilimme. Mutta sillä kerralla ei tapahtunut ihmettä. Mistään ei tullut mahdollisuutta ostaa vettä. Mutta juuri sinä iltana muistan kokeneeni suurempaa riemua ja iloa kuin koskaan aiemmin! Pyhä Henki vain täytti minut hyvyydellään, ja ilman vastauksia tunsin jo saaneeni kaikki vastaukset. Mitä minulta voisi puuttua, kun minulla on sinut! Jumalan hyvyys aivan kimmelsi kirkkaina pisaroina ympärillämme.
Ja me saimme oppia, että voimme mennä helteisenä yönä nukkumaan juomatta. Vettä ei tullut. Vasta seuraavana päivänä Herra vastasi. Miten ihmeellinen onkaan hänen huolenpitonsa! Ja minä ajattelin, että tahtoisin oppia sen, mitä Herra sanoi veneessä opetuslapsilleen: Mitä te murehditte leivästä... Ettekö juuri nähneet, kun minä mursin ne tuhannet ja tuhannet leivät? Katsokaa minuun... Älkää murehtiko.
Olen pitänyt tätä läksyä hyvin tarpeellisena, koska aika ei parane, se pahenee. Että oppisin olemaan täynnä Häntä. Vaikka en näkisi mitään. En saisi vastauksia. Ja sittenkin olisin täynnä.
Täällä on eräs rutiköyhä, repaleinen, linkkaava kerjäläismummo, joka osaa tämän. Joskus me rukoilemme yhdessä. Hänellä ei ole mitään. Mutta mikä ilo hänen silmistään tuikahtaa, kun hän nostaa kätensä ylös ja kiittää Jumalaa, joka näkee!
